1. KESTÄVÄ KEHITYS KUNTAPOLITIIKAN OHJENUORAKSI
Planeettamme ei ole ehtymätön raaka-ainevarasto, mutta kohtelemme sitä kuin se olisi. Sen rajat ovat tulleet vastaan. Meillä on mahdollisuus muuttaa vielä kehityksen suunta, mutta vain jos päätöksenteko pohjautuu kestävän kehityksen periaatteille ja kiertotalouden toimintamalleille kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Enkä puhu pelkästään kierrättämisestä ja kulutuksen vähentämisestä, vaan myös täysin uudenlaisista toiminta- ja liiketoimintamalleista, jotka varmistavat muun muassa reilumman tulonjaon. Meillä on käsissämme kaikki hyvän ja kestävän elämän edellytykset, mutta tarvitsemme ihmisiä, jotka ajavat rohkeasti kestävyysajattelua kuntien päätöksentekoon. |
6. Kuntouttavan työtoiminnan ja palkkatuetun työn käyttöä tehostettava
Heti näin artikkelin alkuun on todettava, että kuntouttavan työtoiminnan toimijakenttä on yksi epäselvä sotku. Etsiessäni tietoa esimerkiksi Helsingin kaupungin järjestämästä työtoiminnasta tämän artikkelin tueksi jäin melkoisen hämilleni. Kuinka on mahdollista, että kuntouttavan työtoiminnan kentällä tuntuu olevan yhden sun toisen sorttista toimijaa, jotka kaikki koettavat parhaansa mukaan vakuutella toimintansa pätevyydestä. Kuulostaako kriittiseltä? No saattaapa hyvinkin, mutta se johtuu pelkästään siitä, että kuntouttava työtoiminta on tullut jäädäkseen ja se on tärkeä osa kunnan ja yhteiskuntamme toimintaa. Näen kuntouttavassa työtoiminnassa kuitenkin edelleen todella paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. "Helsingin on tarjottava työttömille työtä normaalein työehdoin. Myös Helsinkiin on ilmestynyt ilmaistyömarkkinoita, joissa palkkatyötä vastaavaa työtä teetetään harjoittelijoita ketjuttamalla sekä kuntouttavalla työtoiminnalla. Kuntouttava työtoiminta pitää olla aidosti kuntouttavaa, muuten työtä pitää järjestää palkkatuettuna työnä. Palkkatuetun työn sekä kuntouttavan työn jatkopolkuja on vahvistettava panostamalla toimiviin välityömarkkinoihin, jossa kaupungilla tulisi olla vahvempi koordinoiva rooli. Palkkatuki on keskeinen työllistämisen väline. Kaupungin tulee käyttää valtion antamat palkkatukimäärärahat täysimääräisesti ja välttää näin kymmenien miljoonien sakkomaksut Kelalle". - Lainaus Helsingin vasemmiston kuntavaaliohjelmasta |
Tukea nuorisotyölle
Ensimmäistä kertaa elämässä täytyy aina tehdä jotain juttuja, kuten tässä - täytin ekan vaalikoneen ikinä !! Kiitos tästä kokemuksesta Allianssille! Mulla on kotosalla viskarilaisesta teiniin ihania tyyppejä. Esikoinen on aloittanut toisen asteen ammatilliset opinnot ja keskimmäiset kahlaavat yläastetta kohden ensimmäisiä koko loppu elämää koskevia päätöksiä! "Nuorisotyön kautta edistetään nuorten vaikutusmahdollisuuksia, kehitetään nuorten vapaa-ajan palveluita ja harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan apua tarvitsevia nuoria. Nuorisotilojen pitää olla nuorten omia matalan kynnyksen oleskelu- ja ajanviettopaikkoja ja nuorisotyön palveluita pitää entistä enemmän viedä myös verkkoon ja sosiaalisen median alustoille. Etsivää nuorisotyötä ja nuorten henkilökohtaiseen tukeen tarkoitettua Ohjaamo-toimintaa tulee vahvistaa." - Lainaus Helsingin vasemmiston kuntavaaliohjelmasta. |