Olen aina tehnyt paljon asioita, ja minulla monia itseäni inspiroivia harrastuksia - toivon, että näistä kaikista olisi minulle hyötyä tulevaisuudessa - ettei mitään elämässä tekisi turhaan vaan kaikella olisi oma merkityksensä siinä kuka olen, mitä teen ja etenkin - miksi! Tällä sivulla on satunnaisessa järjestyksessä listattuna asioita, joita teen ilolla ja innolla. Kaikki mitä teen liittyy kuitenkin aina jollain lailla siihen työhön mitä kulloinkin teen.
KUVATAIDE Pienenä minulle luontaisin tapa ilmaista itseäni oli piirtäminen. Aikuistumisen ja lasten saannin myötä tämä kuitenkin jäi- ja lopulta typistyi lähinnä siihen, että työni ohessa hyödynsin tätä taitoa esimerkiksi vaatteiden luonnosten tekemiseen. Olen kuitenkin tässä pikku hiljaa palannut myös kuvataiteen formaatin käyttämisen piiriin mm. Maalaamalla kuvia ensin suoraan kankaalle ja luomalla sitten tästä canvaksesta vaatteen. Toisena tekniikkana käytän omia valokuvia luodakseni kollaasikuvia. Olen alkanut tehdä kuvia joskus vuonna 2012 ja nyt 2022 alkuvuodesta aloin editoimaan vanhoja kuvia uudelleen ja luomaan myös uusia kuvia. Kehittelin näiden ympärille myös tuotteistusta, mutta sen toteuttaminen jääköön vielä tulevaisuuteen.
JULKINEN PUHUMINEN Minustahan piti tulla siis pienenä näyttelijä! Harrastin kaikenlaista teatteri hommaa satunnaisesti, mutta pitkään. Jotenkin kuitenkin päädyin aina rooleihin, missä en saanut loistaa - vaikka tiesin ettei ilmaisussani ollut vikaa. Koulussa minua käytettiin sivurooleihin, jopa siinä määrin, että eräänä vuonna maattuani lammastaljan alla joulunäytelmän lavasteissa -toki toisessa pääroolissa - mutta ainoastaan äänenä Tipsu tontun tossulle. Painelin siitä muitta mutkitta opettajan pakeille ja vaadin saada tietää syytä siihen, miksi en koskaan pääse näkyvään ja hyvään rooliin. Syyksi opettajani selitti sen, että minun tulisi oppia ymmärtämään tasa-arvoisuutta ja tasa-painoa yleensä - ja ettei hän voisi laittaa minua näkyvään ja esille tulevaan rooliin, sillä silloin muut jäisivät minun varjooni. Ikäväkseni koin tämän saman tasapainottamisen myös koulun kuoron toiminnassa. Siinä missä muut marssivat kuoro harjoituksissa oman äänialansa ryhmään - minä jäin odottamaan sivuun. Ideana oli se, että opettaja laulatti kaikki äänialat läpi ja kuunteli mistä lähti heikoin ääni ja sinne oli polkuni sitten käyvä. Mitä tästä opimme? No sen, että minulle on jäänyt voimakas tarve päästä esille ja kuuluviin. Toistaiseksi tätä paloa en ole saanut "tasapainoittettua" vaan edelleen nautin siitä, kun saan pitää monologia :-) Viimeisinpänä valloituksena pääsin juontamaan kokonaisen webinaarin ja seura oli mitä parasta! Tiukkaa asiaa kestävyydestä roppakaupalla!
VALOKUVAUS ja VIDEOTUOTANTO Remaken perustamisen myötä oli toistuvasti edessä yksi ongelma - meillä ei ollut varaa eikä osaamista palkata valokuvaajia ja kuvia piti saada lisää tuon tuosta ja tuon aikainen digikamera huuma tuotti melkoisen ruman näköistä kuvaa. Tämä johti siihen, että 2009 tein elämäni parhaimman hankinnan - nimittäin CANON 7D kameran. Jotenkin muistan että tätäkin piti itselle selitellä - eikä pelkästään kameran kalleuden takia :-) En koskaan ole opiskellut kuvaamista sen enempää kun mitä olen tube videoita joskus katsonut. Pyrin kuvaamisellani tyydyttämään taakseni jätettyä kuvaamataidollista puolta - olen nuoreen aikuisikään saakka maalannut ja piirtänyt paljon. Alta olevan nappulan kautta pääset galleriaan, josta näet tuotoksiani vuosien varrelta. Rakastan audiovisuaalisen materiaalin tuottamista ja editoimista... kunhan koneella on sille tarpeeksi tilaa :-) Vuonna 2017 oltiin tekemässä MEM merkilleni jälleen uutta mallistoa Helsinki Fashion Weekille ja kiirus oli kova. Ei kuitenkaan niin kova, etteikö siinä sivussa voinut hieman puuhastella muutakin kuin itse mallistoa ja jonossa olleita asiakastöitä.
KIRJOITTAMINEN Olen aina rakastanut kirjoittamista. Olen kuitenkin arastellut sitä ja osittain myös hävennyt. Aloitettuani radio -ja tv-journalismin opinnot aloin perehtymään mm. kielioppiin. Tajusin, että valitettavista koulun vaihdoksista ala - ja yläasteen aikana olin jäänyt ns. oikeinkirjoitus ja kielioppi pimentoon. Nyt kouluun menon myötä olen prepannut kirjoittamistani ja ehkä tärkeimpänä - en enää pelkää sitä.
ÄÄNITYÖ En tiedä onko olemassa parempaa paikkaa kuin äänistudio! Joku käsittämätön keskittymisen ja läsnäolon tila kertakaikkisesti valtaa minut, siinä vaiheessa kun pääsen dumpattuun koppiin, saan korville luurit ja eteen mikin. Jos aiheena on vielä jokin tärkeä tai puhutteleva - se on menoa. Olen urani aikana tullut haastatelluksi useita kymmeniä kertoja, joista radioon olen ilon saanut päästä pariin kertaan. Tänä syksynä aloin opiskella HEO:ssa ja tämän kautta pääsin ensimmäistä kertaa äänistudioon harjoittelemaan radiossa toimimista. En ollut ajatellut, että tämä voisi olla minun juttuni - mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Innostuimme asiasta luokkakaverin Jessen kanssa niin kovasti, että marssimme Lähiradio Helsinkiin ja vongattiin oma lähetysaika ja aloimme tehdä STYLE FACTORY nimistä podcastiä, jota tehtiinkin koko syksy kovalla ja innokkaalla sykkeellä. Kevään 2020 aikana aloitan myös Trashionista ja vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyyn kanssa - aihepiirinä tekstiilien ja vaatteiden vastuullisuus ja kestävyys. Podcastin nimi on #oiskosaumaa
GRAAFINEN TYÖ Olen aina ollut lahjakas kuvaamataidossa, joten tästä ei ole ollut pitkä matka siihen, että luonnollisesti vuodesta 2007 eteenpäin yritykseni aloitettuani, olen toiminut firman graafikkona. Toisinaan olen satunnaisia freelancer töitä tehnyt myös muille. Vuosien varrella on etenkin logoja on tullut luotua melkoinen liuta, joista tässä alla kuvasikermää. EAT opintojen kautta tutustuin Illustratoriin, jonka avulla vasta oikein kunnolla pääsin käsiksi visuaalisen aineiston luomiseen ja muokkaamiseen. Toisena pääasiallisena työkaluna itselläni on CANVA, jonka avulla saan nopeati ja näppärästi muokattua lähes mitä tahansa aineistoa suoraan kännykällä lennosta.