TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA KOULUTUS - yrittäjän todelliset hyödyt ja vastuut Lukuisat toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet uudistukset ja leikkaukset ovat johtaneet siihen, että monella alalla vastuu koulutuksen tuottamisesta lipuu oppilaitoksilta yrityksille. Muuttuneiden opinto-ohjelmien myötä yritysten on yhä vaikeampi ennakoida, mikä on opiskelijan osaamisen taso, kun hän tulee koulutussopimuksella yritykseen. Yhä useammin opiskelijoilla on puutteita jopa perustaidoissa. Näin ollen yritys tai yrittäjä päätyy vastuuseen myös sellaisen osaamisen kouluttamisesta, jonka päävastuu pitäisi olla oppilaitoksilla - kuten perusteet.
Oman alansa ammattilainen haluaa usein jakaa tietojaan ja taitojaan opiskelijoille, mutta hänelle ei tule sysätä päävastuuta opetuksesta, ei ainakaan ilman korvausta. Jos toisen asteen perusopetus on yhä enemmän yritysten vastuulla, eriarvoistaa se myös opiskelijoita. Tällöin opetuksen laatu riippuu työpaikkaohjaajan kyvystä ja halusta sitoutua opetukseen. Jotta työpaikalla tapahtuvan koulutuksen tulevaisuus näyttäisi valoisemmalta, tarvitaan yrittäjien reilumpaa osallistamista ja sitouttamista tunnistetuksi ja tunnustetuksi osaksi koulututusta. Suomalainen koulutus on arvossaan! Mutta mikä on toisen asteen koulutuksen todellinen tola… Ammatillisen koulutuksen reformin myötä 2018 päädyttiin tilanteeseen, jossa ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen määrää vähennettiin radikaalisti. Tilannetta pahensi Sipilän hallituksen samoihin aikoihin tekemät leikkaukset koulutuksesta. Koko vuosi oli jokseenkin paradoksaalinen, sillä silloinen hallitus näytti tekevän täysin ristiriitaisia toimia. Toisaalta ammatillista koulutusta uudistettiin reformilla, joka tosin oli ollut valmistelun alla vuosia ja sitten täysin yhtäkkiä tulivat päätökset leikkauksista. Tämän tilanteen on täytynyt tuntua koulutuksen parissa työskentelevistä lähes absurdilta. Uudistu, mutta niin että supistat toimintaasi. Positiivinen ja negatiivinen samassa. Kääntöpuolena itselläni herää kysymys siitä, mikä on tähän johtanut. Onko taustalla jotain, mitä ei julkisuudessa ole osattu yhdistää tähän? Onko esimerkiksi Adulta-keissin kaltaista toimintaa ollut laajemmaltikin? - https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/1694085 Mainittakoon silti, että jokainen opettaja, joka tämän myllyn on käynyt läpi, sietänyt ja jaksanut työssään, on minun arvostuksen ja kiitollisuuden arvoinen! Mitä on työpaikalla tapahtuva koulutus? Kun itse opiskelin ammattiin ensimmäisen kerran kaksituhatta luvun alussa, kuului kolmen vuoden opintoihin kaksi kahdeksan viikon harjoittelua. Kirjoittamattomana sääntönä oli, ettei koulusta annettu lupaa harjoitteluun pääsyyn, ennen kuin osasi riittävästi ammattiin kuuluvaa teoriaa ja tekniikoita. Näin ei enää ole, vaan opiskelijat päästetään työpaikalle harjoittelemaan heti, kun sellainen mahdollisuus tulee eteen. Vielä kymmenen vuotta sitten yrittäjä saattoi luottaa siihen, että ottaessaan harjoittelijan hän sai tästä myös oivat apukädet ja että tietyn verran opintoja suorittanut myös osasi tiettyjä asioita.
Alansa ammattilaisilla on pätevin osaaminen ja ajankohtaisin tieto myös yrittämiseen liittyvistä seikoista. Olen itsekin heti yrittäjyyteni alkumetreiltä 2007 ollut sitä mieltä, että velvollisuuteni on ohjata ja auttaa uusia tulokkaita tulemaan kentälle. Olen kokenut lähes velvollisuudekseni antaa tuleville ammattilaisille eväitä uransa alussa.
Viimeisin toiseen asteen nimike työpaikalla tapahtuvalle oppimiselle on. koulutussopimus. Siihen perustuvassa koulutuksessa opiskelija hankkii osaamista työpaikalla käytännön työtehtävien avulla, jota täydennetään tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla opiskelulla. Toisin sanoen oppilaitoksessa opitaan ne asiat, mitä työpaikalla ei voida oppia. Koulutussopimukselle ei ole määritelty lakisääteisesti mitään minimiaikaa, vaan se voidaan tehdä opiskelijan yksilöllisen tarpeen perusteella ja mittaisena. Käytännössä opiskelija voi suorittaa ammattitutkinnon lähes kokonaan työpaikalla, lukuun ottamatta mahdollisia YTO-aineita (yleissisvistävät aineet). Koulutussopimukseen perustuvasta koulutuksesta ei makseta korvausta työnantajalle. Koulutuksen järjestäjä ja työpaikan edustaja voivat kuitenkin sopia korvauksesta, jos opiskelija on vaativaa erityistä tukea tarvitseva. Tosin tällaiseen käytäntöön en itse ole koskaan törmännyt, vaikka satunnaisesti yrityksessäni on ollut myös opiskelijoita, joista todella tätä korvausta olisi tarvittu. Kouutussopimuksessa opiskelija ei ole työsuhteessa, minkä takia hänelle ei makseta palkkaa eikä muuta vastiketta, kun taas "vanhanaikaisessa" oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalle maksetaan TESin mukaista palkkaa suoraan yrittäjän taskusta, sillä ainakaan ensimmäisen puolen vuoden aikana oppilas tuottaa lähinnä yritykselle miinusta. Tämä on toki alasta riippuvaista, mutta esim. meidän alalla nolla tuoton tasolle päästään parhaimmillaan ensimmäisen vuoden jälkeen.
Työpaikalla tapahtuvan kouluttautumisen ongelmakohtia Todellisen osaamisen arviointi Kun yrityksemme aiemmin sai hakemuksia harjoitteluun, pystyimme pelkästään opintojen kestosta päätellä opiskelijan osaaminen. Valitettavasti opetuksen siirryttyä luokattomuuteen ja osaamisen tunnistamis- ja tunnustamiskäytäntöön poistui tämä yrittäjän näkökulmasta tärkeä arviointiperuste. Lisäksi kun ammatillisen koulutuksen kentällä on myös panostettu siihen, että opiskelijat luovat mitä mielikuvituksellisempia portfolioita ja cv:itä (mikä on hyvä myöhemmin varsinaista työtä haettaessa) on yrittäjän lähes mahdotonta varmistua, mitä tuleva harjoittelija todellisuudessa osaa. Lisämausteensa tähän arpapeliin tuo se, että opiskelijan mahdolliset keskittymiseen, hahmottamiseen tai elämänhallintaan liittyvät haasteet eivät kantaudu yrittäjän korviin, vaan ilmenevät vasta harjoittelun alettua. Haasteet opiskelijoiden kanssa Monilla aloilla tilanne on se, että ammatillisessa koulutuksessa olevista opiskelijoista huomattava osalla on jonkinsorttista syrjäytymisuhkaa joko mielentervyden osalta tai muista fysiologisista syistä. Lähiopetuksen vähentyminen ja koronan mukanaan tuomat haasteet ovat johtaneet siihen, että heikommassa asemassa olevien opiskelijoiden on todettu suoriutuvan entistä heikommin. Lisäksi painotus itsenäiseen ja “yrittäjämäiseen” toimintaan ja huippuosaajana toimimiseen ovat entisestään polarisoineett sitä, miten opiskelijat pärjäävät.
AMIS TUTKIMUS on vuotuisesti toteutettu kysely toisen asteen ammatillisissa opinnoissa oleville nuorille. Sen tarkoituksena on tuottaa kattavaa ja ajantasaista tietoa ammatillisten opiskelijoiden opinnoista ja elämästä. 2018 vuoden tutkimuksen mukaan mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa yksi nopeimmin kasvavista pahoinvoinnin muodoista sekä työkyvyttömyyttä aiheuttavista sairausryhmistä. Yli puolet AMIS-tutkimuksen vastaajista (56 %) kokee kohdanneensa elämässään suuria pettymyksiä ja ongelmia. On erittäin huolestuttavaa, että 27 % vastaajista tuntee olevansa henkisesti lopussa ja 32 % tuntee olonsa usein masentuneeksi tai ahdistuneeksi ja vain noin puolet ovat kokeneet saaneensa apua oppilashuollosta ongelmiinsa. https://www.amistutkimus.fi/
Osaamisen yksipuolistuminen Olen toiminut viimeiset kolme vuotta Opetushallituksen tekstiili- ja muotialan työryhmässä, jonka tavoitteena oli seurata koulutuksen järjestäjien toimintaa ja tapaa antaa ja vastaanottaa koulutukseen liittyviä näyttöjä. Useaan otteeseen keskusteluissa sivuttiin jo pitkään vallalla ollutta näkemystä, jossa koulutuksen painotuksen siirtyessä yrityksiin se voisi johtaa homogeenisen perusosaamisen katoamiseen kentältä. Mikä sitten on ammatillisen koulutuksen tulevaisuus, jos se ei enää tuota osaavaa ammattikuntaa yhteneväisen osaamisen kentälle? Jos yrittäjät ajetaan itse kouluttamaan omaan yrityskulttuuriin sopivia tekijöitä, niin eihän “amiksen” tehtäväksi tuolloin jää kuin tuottaa löyhästi ja yleisellä tasolla sivistävää opetusta ja toimia epäsuorasti työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen valvojana. Yrittäjän ajankäyttö suhteessa tuottavaan työhön Kun aloitimme yrityksemme toimintaa, oli selviönä kummallekin perustajalle, että meidän “kuuluu antaa takaisin”. Uskon, että etenkin luovilla aloilla me kaikki ammattilaiset, joilla on omassa kokemuspohjassa tärkeitä oppimiseen liittyviä muistoja esimerkiksi työharjoittelusta, on suuri halu jakaa osaamistaan. Mennäänkö näissä toiseen asteen uudistuksissa asteen liian pitkälle? Missä vaiheessa tämä työpaikalla tapahtuva opiskelu muuttuukin yrittäjän voimavarojen käyttämiseksi julkisen koulutuksen korvaajana? Enkä sano tätä kevyin perustein. Vuosien varrella olen kuluttanut omaa työaikaa jotakuinkin 100 000 tuntia valmentavaan yksilöityyn ohjaamiseen. Meillä on ollut työharjoittelijoita, työkokeilijoita ja omia oppilaita. (laskentakaava :-) 5 päivää viikossa x 7.5 h = 37.5h/ vk 37.5h vk x 4 = 150h / kk 150h x 11 kk = 1650 h / v 4.5 henkilöä x 1650h = 7 425 h / v (ohjattavia on ollut tänä aikana 4-5 henkilöä, joille kaikille on yksilöityprosessi) 7425h x 13 vuotta = 96 525 h
Miten mallista saataisiin toimiva ja mitä se vaatisi? Olen ollut mukana Opetushallituksen työelämätoimikunnan työssä viimeisen kolmen vuoden ajan. Työelämätoimikuntien tehtäväksi on määritelty varmistaa osaltaan ammatillisen koulutuksen laatua ja työelämälähtöisyyttä. Opetushallituksella on 39 nimettyä työelämätoimikuntaa, joiden toimikausi on kolme vuotta. Olin itse mukana ensimmäisen toimikauden, mutta jättäydyin nyt koronavuonna pois, sillä olen jo tätä kautta ennen ollut vuodesta 2014 mukana Stadin ammattiopiston neuvottelutoimikunnassa puheenjohtajan roolissa, aina siihen saakka kun 2017 työelämätoimikuntien toiminnan alettua oppilaitoskohtaiset ryhmät lakkautettiin.
Monet uudistukset toisen asteen opetuksessa ovat johtaneet siihen, että ammattiin liittyvä opetus tapahtuu joko osittain tai jopa kokonaan työpaikoilla ja yrityksissä. On mietittävä tarkkaan, kuka tilanteesta hyötyy ja miten. Emme enää voi puhua siitä, että yritykset hyötyvät työpaikoille saapuvista opiskelijoista, sillä yrittäjä sitoutuu tuottamaan opetusta, ohjausta ja sen arviointia Opetushallituksen määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Työpaikkaohjaajalle on jopa olemassa koulutusta tätä varten. Edelleen – työelämässä oppimisen ja työpaikalla tapahtuvan koulutuksen positiiviset puolet toteutuvat paremmin pk- ja sitä suuremmissa yrityksissä. Mitä tulee pienyrityksiin, joita esimerkiksi palvelu- ja luovilla aloilla on lähes pääosa, en olisi niin varma mallin toimivuudesta.
Jos yrittäjät saisivat tähän koulutussopimukseen liittyen korvausta yhteiskunnan eteen tehdystä työstä muodossa tai toisessa, voisi tilanne olla toinen. Yrittäjälle ei saisi missään tapauksessa syntyä kuluja siitä, että hän tuottaa omalla riskillä ilmaista koulutusta alalle, jonka koulutuksen julkisen talouden kuuluisi rahoittaa. Ilmainen toisen asteen koulutus ei tarkoita sitä, että vastuu koulutuksen järjestämisestä sysätään yrittäjille.Yritysten tuottavuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että työelämän puolelle saapuvat opiskelijat osaisivat alansa perustekniikat ja prosessin. Perusteiden opettaminen on ehdottomasti oppilaitoksen vastuulla! Lisäksi järjestelmää tulisi kehittää niin, että todellisesti kuntoutuksen piiriin kuuluvat opiskelijat myös pääsisivät opinnollistettuun kuntoukseen ja sitä kautta turvallisesti alan opintojen pariin jolloin myös ns. hyvin pärjääville opiskelijoille jäisi enemmän opettajan resursseja.